Otteluraportit 4 DIV:

SoVo 5-1 RaiFu (1-1) 24.9.2016

Edustus matkasi Somerolle hyvässä syysvireessä olevan SoVon vieraaksi.

Vihreät saivat ensimmäisellä puoliskolla jobin postia, kun maalivahti J.Karviselta lähti sormi sijoiltaan. Lisätutkimuksen jälkeen onneksi ei sormessa murtumaa. RaiFu oli pakotettu vaihtamaan maalivahtia ja sisään O.Nevalainen.

RaiFu onnistui kuitenkin avausmaalin teossa. Nelosen debyytin tehnyt M.Erkkilä nousi vasemman pakin paikalta ja sai oivan pystysyötön, jonka Erkkilä laittaa maaliin. Hieno maali ja tilanne 0-1.

SoVo pelasi ottelussa hyvin ja sai ansaitusti täyden pistepotin. Muutamilla vahvistuksilla höystettynä SoVo takoi viisi maalia eikä jättänyt Vihreille oikein mahdollisuuksia.

Pelaajien yhteenvetona pelin jälkeen olikin juuri se, että vastustaja oli tänään paras, jonka Edustus tällä kaudella kohtasi.

Ensi viikolla sitten taistelu viimeisessä pelissä vastassa FC Inter2. Ottelu pelataan Kerttulassa, joten tervetuloa paikalle kauden viimeiseen otteluun!

RaiFu - FC Inter2
1.10 Kerttulan KHT
Klo 17:00

Heitto 2-5 RaiFu (1-1) 13.9.2016

Edustus lähti hakemaan revanssia edellisestä joukkueiden kohtaamisesta, jolloin Heitto oli parempi luvuin 2-4 Kerttulassa.

Tänään osat vaihtuivat, kun Vihreät nakuttivat viisi maalia Heitto-päätyyn.

Kovan väännön jälkeen RaiFu korjasi koko potin itselleen: loppuluvut siis 2-5 vierasmatsissa.

Kakkossija on vielä tiukasti kiikarissa. Kaksi viimeistä peliä näyttävätkin, mikä RaiFun loppusijoitus tulee olemaan.

Maalit tänään:
⚽️⚽️ T.Koskinen
⚽️ E.Palo
⚽️ M.Aso
⚽️ J.Helttula

RaiFu 0-2 FC Boda (0-2) 9.9.2016

Sarjakärki tuli visiitille tänään Kerttulaan lopulta menestyksekkäästi.

Alun kaksi helpohkoa maalia antoivat vieraille riittävän etumatkan.

Vihreiltä tosin loistava taisto tänään. Saappaat jalassa kaaduttiin, sillä jokainen pelaaja antoi itsestään kaiken irti.

RaiFu Edustus haluaa onnitella FC Bodaa noususta Kolmosdivariin!

RaiFu 3-1 LoPS (3-1) 26.8.2016

Kone lähti hieman yskähdellen tänään käyntiin, kun LoPS päästettiin viiden peliminuutin jälkeen johtoon.

RaiFu takoi ensimmäiselle puoliajalle lopulta kolme maalia, mikä riitti tänään täyteen pistepottiin.

Maalintekijät:
⚽️ E.Palo
⚽️ E.Saarinen
⚽️ M.Aso (rp)

LTU 2-5 RaiFu (1-4) 19.8.2016

Littoisten uusitulla tekonurmella nähtiin tänään maaleja molempiin päihin.

Alkuminuuteilla RaiFulla pieniä sopeutumisvaikeuksia pienellä pelikentällä, ja LTU osuukin ensin.

1-0 -maalin jälkeen RaiFu otti pelin kuitenkin haltuun ja takoi neljä maalia vielä ensimmäiselle puoliskolle: 
E.Palo kahdesti, S.Suominen pilkulta ja M.Hellsten kulmapotkusta puskulla. Erityismaininta E.Palon toisesta maalista. Upea vapaapotku lähietäisyydeltä. 
Puoliaikatulos siis 1-4.

Toinen puoliaika. 
RaiFu osuu viidennen kerran ja pelin tempo laski, sillä peli oli käytännössä taputeltu. Maalista vastasi kaukolaukauksella toistamiseen tänään osunut M.Hellsten.

LTU saa lahjan lopussa, kun keltapaita kaadettiin boksissa. Pallo pilkulta varmasti sisään ja loppuluvut Littoisissa tänään 2-5.

Vielä yhteenvetona maalintekijät tänään:
⚽️⚽️ E.Palo
⚽️⚽️ M.Hellsten
⚽️ S.Suominen (rp)

RaiFu 0-2 SaTo (0-1) 12.8.2016

Pelin juoni oli alusta asti selvillä: SaTo tuli Kerttulaan ilman vaihtomiehiä ja pyrki puolustamaan tiiviisti, sekä sitä kautta iskemään vastaan.

Kun RaiFu ei omista paikoista tänään tehnyt, teki SaTo puolestaan tappavan tehokkaasti kahdesta paikastaan.

Vastustajan asettama bussi tänään toimi, ja pisteet Saloon.

Ei auta. Tästä jatketaan ensi viikolla.

Hot Lips 0-1 RaiFu (0-0) 2.8.2016

Tärkeitä pisteitä oli tänään tarjolla aamupäivän kastelemalla Kupittaan kakkoskentällä.

Ottelu alkoi RaiFun pallonhallinnalla ja aukkoja yritettiin Huulien puolustuksesta löytyä. Pallo liikkui paikoittain todella upeasti lyhyillä syötöillä, missä Vihreät vielä liikkuivat hienosti.

Puoliajalle mentiin kuitenkin maalittomassa ja taukoa käytettiinkin pohtimalla, kuinka kuparinen rikkoutuu.

Muutamat viime pelit olleet tuloksellisesti todella tasaisia (Inter 0-0; Bosna 0-0; Komar 1-0) ja sama stoori jatkui myös tänään.

Useiden, lähes varmojen, maalipaikkojen jälkeen pallo menee lopulta Hot Lips verkkoon: oikealta rakennellun hyökkäyksen päätteeksi E.Palo tällää pallon sydämensä kyllyydestä verkon perukoille.
0-1 Vihreille.

Hot Lipsin nostettua ylös useita pelaajia, saivat Huulet hieman painetta RaiFu-päätyyn. Kotijoukkue roiski pitkiä palloja toisensa perään, mutta Vihreiden puolustus ei antanut armoa vastustajalle.

RaiFu kestää loppuun asti ja käy ryöväämässä Kupittaalta 3 pistettä!
Ottelu olisi voinut päättyä useammallakin maalilla, mutta kun omissa ei soinut, niin yksikin maali riitti täyteen pistepottiin.

Pelaajien mielestä ottelu oli loistava. Yksi jopa koko kauden parhaista.

Tästä matka jatkuu eteenpäin, ja neljän nollapelin jälkeen on makoisaa toivottaa ensi viikolla SaTo Kerttulaan.

RaiFu 1-0 FC Komar (0-0)29.7.2016

Kerttulassa odotettiin Vihreiden täysosumia, sillä kaksi viime peliä oli mennyt ilman yhtäkään maalia.

Ottelu oli todella rikkonainen, ja varsinkin toisella puoliajalla peli oli hyvin katkonainen. Painosanalla hyvin.

RaiFu hallitsi palloa sitä enemmän mitä pelikellossa oli minuutteja.

65. minuutilla kuparinen menee rikki, kun vasemmalta laidalta E.Palo keskittää matalan pallon, jonka S.Suominen pamauttaa läheltä ylös.

Lopussa Komar sai pitkillä ja korkeilla palloilla painetta RaiFu-puolustukseen, mutta Vihreät kestävät loppuun asti.

Vaikeasta pelistä kuitenkin tärkeät pisteet ja kirsikkana kakun päällä kolmas nollapeli putkeen.

Ensi viikolla jatkuu Nelonen.
Huomenna puolestaan Vitosta Raunistulassa klo 13:00 
TuWe2 - RaiFu2.

FC Bosna 0-0 RaiFu 19.7.2016

Yläkentän lämpimässä ja aurinkoisessa kelissä tahkottiin tänään 0-0.

Maaliton tasapeli jätti Vihreille karvaan maun, sillä täysi pistepotti oli tavoitteena.

RaiFu yritti puhkoa lähes koko 90 minuuttia Bosna-puolustusta, joka pelasi tänään tiiviisti. Maaliviivaa lähemmäs ei tänään kuitenkaan päästy.

Yksi kappale pisteitä kummankin joukkueen tilille, ja tästä matka jatkuu eteenpäin.

FC Inter2 0-0 RaiFu 21.6.2016

Kevätkierros saatiin tänään Kupittaalla päätökseensä.
Ensimmäinen puolikas uudessa sarjassa on nyt pelattu ja ihan hyvällä arvosanalla.

Tänään RaiFu matkasi Interin vieraaksi Kupittaan tekonurmelle. Edustus sai talvella hieman tuntua vastustajan joukkueesta harjoituspelissä, mutta tänään oli tosi kyseessä.

Ottelussa molemmat joukkueet selvästi halusivat välttää virheitä ja ottelussa riitti vääntöä puolin ja toisin. Kaksinkamppailuja ja 'mies vastaan mies' -tilanteita nähtiin paljon.

Maaliton lopputulos kertoo, että molempien joukkueiden puolustuspeli toimi. Joukkueet pelasivat kurinalaisesti ja tiiviisti.

Molemmilla joukkueilla oli tietenkin muutamat omat paikkansa, ja etenkin Vihreillä usea todella hyvä maalipaikka.

Vaikka maaleja ei tänään nähty, ottelu oli laadultaan hyvä. Molemmat joukkueet tulevatkin loppukaudesta taistelemaan hyvistä sijoista kärkipäässä.

Tänään pisteet siis tasattiin. Nyt on jokainen joukkue kertaalleen uudessa sarjassa kohdattu, sekä saatu tuntua kaikista. Siitä on hyvä edetä kohti syksyä.

Edustus siirtyy nyt viettämään lyhyttä juhannustaukoa ja haluaa kiittää kevätkaudesta kaikkia mukana olleita! Tästä on ehdottomasti hyvä jatkaa eteenpäin kohti syyskautta!

Tervetuloa seuraamaan Raisio Futiksen Edustusjoukkueen otteita myös syyskaudella!

RaiFu 7-1 SoVo (3-0)17.6.2016

Edustus oli tänään kentällä hallitseva osapuoli. Vihreät eivät antaneet vieraille mahdollisuutta varastaa tänään pisteitä Kerttulasta.

Lopputulos 7-1, ja tästä jatketaan kohti ensi viikkoa!

Maaleista vastasivat tänään:
⚽️⚽️⚽️ M.Teerikangas
⚽️⚽️ M.Aso
⚽️ A.Aso
⚽️ J.Helttula

Ensi viikon tiistaina kello 19:30 siis kevätkierroksen viimeinen ottelu. 
Vastassa FC Inter2 ja pelipaikkana Kupittaa 2.

‪#‎OnceAlways‬

RaiFu 2-4 Heitto (1-0)10.6.2016

Ensimmäisen puoliajan Heitto pelasi passiivisesti, eikä antanut RaiFun alakerralle kovaa prässiä.

Heitto teki oikeastaan koko ottelussa RaiFun avaamisen vaikeaksi.

Avausmaali syntyy RaiFun toimesta, kun toppari E.Lehtinen lähtee alhaalta nousuun. Lehtinen pelaa pallon laidalle E.Palolle, joka laittaa topparin pystyjuoksuun. Juoksun päätteeksi Lehtinen ohittaa Heitto-pakin ja laukoo pallon yläriman kautta maaliin.

1-0.
RaiFulla oli vielä muutama hyvä maalintekopaikka, mutta puoliajalle kyseisessä tuloksessa.

Toinen puoliaika alkoi vaikeammin. Heitto nosti hieman prässiä ja teki toisella puoliajalla maalit: 1-1, 1-2, 1-3 ja 1-4.
Erikoistilanteet tuottivat Edustukselle jälleen ongelmia, ja Heitto oli niissä tänään väkevä.

Heitto teki pelistä Vihreille vaikean. 
Toinen puoliaika ei ollut halutun omainen kotijoukkueelta.

Lopulta kavennus tuli yliajalla, kun E.Saarinen laukoo upean laukauksen maaliin E.Lehtisen suoran vapaapotkun jälkitilantesta.

Loppulukemat 2-4.
Ei auta.

Matka jatkuu.

FC Boda 3-1 RaiFu (2-1) 1.6.2016

Lämmin iltaottelu Kemiönsaarella tarjosi runsain joukoin paikalle saapuneelle yleisölle rahoilleensa vastinetta.

Björkbodassa oli tänään todella upeat puitteet: loistava nurmi, paljon yleisöä ja hyvä tunnelma. 
Isot plussat näistä Bodalle.

Ottelu oli todella tärkeä molemmille ja se näkyi myös kentällä.
Kotijoukkue onnistui kuitenkin ensimmäisenä: laidasta tulleen pitkän heiton päätteeksi Boda-pelaaja nousee korkeimmalle ja puskee pallon verkkoihin.

RaiFu pääsi takaiskun jälkeen painamaan painetta Bodan kenttäpuolelle. Tasoitusta ei tarvitse kovin kauaa odotella, kun M.Aso rouhii pallon läheltä sisään.

Kuumat olosuhteet verottivat varmasti jokaiselta pelaajalta enemmän energiaa kuin normaalisti, mutta RaiFu pyrki kääntämään sen edukseen pelissä.

RaiFu saa harmikseen lisää takaiskuja, kun ensin M.Nilsson loukkaantuu, ja pian Boda saa rangaistuspotkun.
Pallo pilkulta sisään ja tilanne 2-1, vaikka maalivahti O.Nevalainen oli hyvin mukana rankkarissa.

Taukoluvut 2-1.

Toinen puoliaika kääntyi koko ajan jällleeeeen kerran Vihreille. RaiFu liikutti palloa hyvin, mutta maalinteko tuotti tänään tuskaa.

Boda pelasi paljon pitkää palloa laidoille ja kärkeen. Boda vain oli kyseisellä pelityylillä tänään tehokkaampi. Loppuniitti tuli ottelun loppupuolella, kun RaiFu pelasi kahden miehen alakerralla. RaiFu haki vimmatusti tasoitusta, mutta Boda lyö naulan arkkuun vastahyökkäyksestä 3-1.

Pitkältä vierasreissulta ei kotiinviemisiksi pisteitä tänään ollut. Turhautuminen ja v***tus olivat varmasti päällimmäisiä tunteita ottelun jälkeen.

Lopputulos tosiaan 3-1.
Boda palkitsi molemmilta joukkueilta parhaat pelaajat ja RaiFun parhaan pelaajan palkinnon pokkasi laitapakki E.Saarinen.

Tästä jatketaan eteenpäin kohti tulevia koitoksia ja ennen kaikkea: entistä kovempina.

LoPS 2-5 RaiFu (1-4) 20.5.2016

Loimaalla peli tarjosi tänään lähes kaiken, mitä jalkapallopeli voi tarjota: maaleja, kortteja, ulosajo, tunteita, juoksukilometrejä ja auringonpaistetta.

Raportti hieman pidempi tänään, sillä ottelu oli hyvin tapahtumatikas.

Ottelu lähti käyntiin LoPSin todella kovalla ja korkealla prässillä, joka aiheutti RaiFulle paikoittain vaikeuksia.
Kovan prässin tuloksena kotijoukkue tekee ottelun avausmaalin, 1-0.

Pikku hiljaa jälleen, niin totuttuun tapaan Vihreät saivat pelistä kiinni.
RaiFun tasoitusmaalia ei hirveän kauaa tarvitse odottaa: loistavalla S.Kuuselan puolenvaihdolla löytyy ylös noussut E.Saarinen, joka ei erehdy maalipaikastaan.

Loimaan Palloseura väsyi kovan alkuprässinsä jälkeen, ja RaiFu otti ohjat itselleen. 
Dramatiikkaa ei ottelusta puuttunut: RaiFu saa rangaistuspotkun, kun M.Aso kaadetaan. 
M.Teerikangas pallon taakse, ja tilanne 1-2.

RaiFu painoi päälle, kun loimaalaiset tuntuivat todella väsyneiltä. 
1-3 syntyy loistavalla yksilösuorituksella. M.Teerikangas riistää LoPS-topparilta pallon ja nostaa upealla nostolla yli vastassa olleen LoPS-maalivahdin.

Puoliaikatulos 1-4 tuntui katkaisevan LoPSin selkärangan: E.Palon sisäänpäin kiertävä sivuvapari löytää toppari M.Nilssonin, joka puskee pallon sisään.

LoPS halusikin pitää pitkän tauon, jotta pelaajat saisivat lepoa. 
RaiFu odotteli toiselle puoliajalle hieman samankaltaista prässiä kuin ensimmäisen puoliajan alussa, mutta näin ei aivan käynyt.

LoPS saa kuitenkin kavennuksen vaparista, kun pallo lopulta löysi suoraan tiensä RaiFun verkkoon.

Draamaa totisesti Loimaalla riitti. Maalivahti J.Karvinen saa hieman epäselvästä tilanteesta suoran punaisen, kun Karvinen otti pallon käsiinsä 'kuudentoista' rajalla. Kyseisestä tilanteesta avustava erotuomari näki tilanteen RaiFua vastaan, ja Karvinen näki punalappua. (Vastustajan valmentajaa lainaten: "RaiFu sai epäoikeudenmukaisimman punaisen ikinä".) 
Ottelun puhutuin tilanne ehdottomasti, mutta tuomio oli tällä kertaa Vihreitä vastaan.

RaiFulla edessä n. puolen tunnin alivoima. Vihreät eivät vaihtoa suorittaneet, vaan M.Teerikangas veti hanskat käteensä.

RaiFu puolusti hyvin, ja lopulta vastahyökkäyksestä naula arkkuun: T.Koskinen riistää pallon ja nostaa yli LoPS-veskarin.

Puolustus kestää. RaiFu jaksoi loppuun asti ja loppuluvut 2-5 säilyivät.
Upea ryöstöretki Loimaalle, ja ehdoton "man of the match" -titteli menee M.Teerikankaalle: 2 maalia, ja uskomaton suoritus maalivahtina!

Huhhuh.

Edustuksen juna jatkaa matkaansa, ja seuraava pysäkki vierasreissu Bodaa vastaan.

‪#‎OnceAlways‬

RaiFu 6-0 LTU (2-0) 12.5.2016

RaiFun kotikentälle vierailulle saapui LTU, joka huhujen mukaan oli saanut otteluun jalkeille parhaan kokoonpanonsa.

Peli starttasi jälleen tunnustellen. Ensimmäinen vartti oli aikalailla tasaista, mutta sitten ottelun käännekohta tapahtui: M.Teerikangas, joka aloitti tänään kärjessä, pääsi pitkän juoksun jälkeen nokikkain maalivahdin kanssa. 
Teerikangas ohitti maalivahdin näyttävästi, mutta LTU-toppari kaatoi Teerikankaan takaapäin taklauksella, joka esti maalinteon. 
Tilanteesta oikeutetusti suora punainen, ja pallo 11 metriin. Teerikangas laukoi pilkun itse sisään, ja ottelun avausmaali oli tosiasia.

RaiFu pääsikin loppuajan (noin 70 minuuttia) pelaamaan ylivoimalla ja iski ensimmäisellä puoliajalla vielä toisen maalin. Asialla E.Palo.

Toinen puoliaika tarjosi RaiFulle maalipaikkoja LTU:n pelatessa vajaamiehisenä. 
3-0 maali syntyi upeasti kulmapotkusta, kun T.Koskisen kulma tulee taka-alueelle, josta M.Hellsten ei erehdy.

Ottelu olikin pian taputeltu, kun RaiFu iskee taululle 4-0, 5-0 ja lopulta 6-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat E.Saarinen, J.Helttula, sekä toistamiseen onnistunut M.Teerikangas.

Loppuluvut olisivat voineet olla jopa kaksinumeroiset lukuisten maalipaikkojen vuoksi, mutta tällä kertaa näin.
Täydet pisteet jäivät kuitenkin Raisioon, mikä tottakai pääasia.

Ensi viikolla Nelosdivarin tosipelit jatkuvat, kun Vihreät lähtevät vieraspeliin Loimaalle. Vastassa ensi perjantaina LoPS.

SaTo 3-1 RaiFu (2-0) 6.5.2016

RaiFu matkasi tänään Saloon preseasonilta tutun salolaisporukan vieraaksi.

Ottelun alku oli samanlainen kuin treenikaudella: molemmat tunnustelivat ja SaTo pyöritti alakerrassa palloa etsien tilaa RaiFun muodostelman väleistä.

SaTo teki ottelun avausmaalin ensimmäisestä paikasta, ja oli koko pelin aikana tehokas maalinteon suhteen.

RaiFu loi loistavia maalipaikkoja salolaisten päätyyn, mutta viimeistely ontui tänään. Ottelu oli todella rikkonaista ja lähti välillä jopa tuomareilta käsistä (Raportista jätetty pois tuomariin suuntautuneet kommentit, ja pyritty menemään asialinjalla).

RaiFun hukatessa lähietäisyydeltä loistomaalipaikan, iski SaTo vastahyökkäyksestä.

Kaksi paikkaa, kaksi maalia. Ei mitään pois salolaisilta, sillä punapaidat olivat tänään tehokkaita. Taukoluvut 2-0.

Toiselle puoliajalle riitti Vihreillä kiukkua ja taistelutahtoa. RaiFu oli niskanpäällä toisella puoliajalla, ja jatkoi siitä mihin jäi. RaiFun hyökkäyspään kulmapotkutilanteessa SaTon pelaaja torjui palloa kädellään maaliviivalla, ja oikeutettu punalappu.

Tilanteesta RaiFulle rankkari, ja M.Hellsten kaventaa luvut 2-1.

RaiFu vaihtoi nyt tosissaan kutosvaihteen silmään ja paine oli alivoimalla pelanneen SaTon päädyssä. Vihreiden kiri saa kuitenkin pienen takaiskun, kun RaiFun rikkeen jälkeen torikokous oli valmis: A.Arnaut jälkipelistä suihkuun ja molemmat joukkueet jatkoivat peliä 10 pelaajalla.

Muutama hyökkäävä vaihto, kolmen alakerta ja all-in. Muutama loistopaikka lopussa, mutta tänään ei uponnut. SaTo tekee jälkeen vastahyökkäyksestä, ja loppuluvut 3-1.

RaiFu pelasi tänään loistavan ottelun, ja paremmalla viimeistelyllä lopputulos olisi varmasti ollut mieluisampi. Tämä oli lopputulos tänään, ja seuraavassa pelissä tullaan pomminvarmasti näkemään nälkäinen RaiFu. Salolaiset aiheuttivat tänään RaiFulle kauden ensimmäisen tappion. SaTo todisti, että joukkue tosissaan meinaa tappella kärkipaikasta tänä vuonna.

Ensi viikolla Kerttulassa jatketaan Nelosdivaria, vastassa LTU.

Torstaina 12.5
Kello 19:30
Kerttulan KHT
RaiFu - LTU

Tervetuloa!

RaiFu 2-2 Hot Lips (1-1) 29.4.2016

Hot Lips antoi tänään hyvän vastuksen kotijoukkueelle.
Molemmat joukkueet tulivat otteluun ilman tappiota tällä kaudella. Kerttulassa nähtiinkin tänään tasaista vääntöä ja hyviä tilanteita.

RaiFu avaa maalinteon vajaan vartin pelin jälkeen, kun T.Koskisella oli kunnolla aikaa miettiä, mihin pallon laittaa. Koskinen vaihtaakin valotauluun luvut 1-0 RaiFun hyväksi.

Hot Lips ja RaiFu halusivat molemmat kontrolloida palloa, ja vastus oli kotijoukkueelle hyvä.
Hot Lips oli tänään erityisen vaarallinen erikoistilainteissa.

Tasoitus syntyy nimenomaan kulmapotkusta, jossa vierailla oli hieman myös tuuria matkassa pallon kimmotessa onnekkaasti RaiFu-maaliin.

Toinen puoliaika jatkui siitä mihin ensimmäinen jäi. Molemmilla joukkueilla hyviä maalintekopaikkoja, ja RaiFu siirtyykin 2-1 johtoon 55 minuutin kohdalla: 
M.Hellsten pääsee murtautumaan boksiin, ja viileällä viimeistelyllä pallo maaliin yli vierailijoiden maalivahdin.

Kauaa ei Vihreät saaneet johto-osumasta nauttia, kun Hot Lips tulee jo tasoihin. 
Vieraiden kärkimies ohittaa maalivahti Karvisen ja pelaa palloa maalille, jossa Hot Lips pelaaja tällää pallon ohi maaliviivalla seisseen RaiFun pelaajamassan.

Hot Lips saa luotua painetta maalin jälkeen, mutta vailla lisäosumia.

Viimeiset reilut 5 minuuttia RaiFu sai selkeästi paineen vierailijoiden päätyyn, mutta aika loppui kesken.
Muutama todella hyvä maalipaikka, mutta ruuti oli kyseisissä tilanteissa märkää.

2-2 oli loppujen lopuksi oikeutettu tulos. RaiFu jatkaa täten Nelosessa ilman tappioita: 3 peliä, 2 voittoa ja 1 tasapeli. 
Edustus on kolmen pelatun kierroksen jälkeen tasapisteissä sarjakärki FC Bodan kanssa.

Tästä todella makoisa jatkaa!

Ensi viikolla reissupeli Saloon.
Perjantai-iltana vastus ei varmasti helpotu, kun vastaan tulee Salon Toverit.

RaiFu Edustus kiittää jälleen paikalla olleita katsojia!

FC Komar 0-5 RaiFu (0-3)18.4.2016

Tuutin täydeltä makeaa!

Avauspelin "hermostuneisuudesta" ei tänään ollut tietoakaan. Peli toimi, ja sen myös loppuluvut kertovat.

Pelin alussa molemmat joukkeet pyrkivät pelaamaan tarkkaa peliä. 
Joka pallosta tapeltiin puolin ja toisin.
Ottelusta muodostui rikkonainen, mutta RaiFu pystyi keskittymään olennaiseen.

RaiFu rikkoo lopulta kuparisen kulmapotkutilanteesta, kun E.Palon sisäänpäin kiertyvä pallo tulee yli Komar-vahdin ja M.Hellsten puskee pienehköstä kulmasta loistavasti tilanteeksi 0-1.

Peli siirtyy "step by step" Vihreille. 
0-2 maali syntyy T.Koskisen syötöstä, josta E.Palo laittaa loistavalla laukauksella pallon ohi lähes voimattoman Komar-veskarin.

RaiFu oli tullut Yläkentälle näyttämään, mihin joukkue parhaimmillaan pystyy. Pallo liikkui tänään hyvin, ja tilanteita saatiin luotua Komar-päätyyn.
0-3 maali syntyy oikean laidan kautta. E.Saarinen lähtee oikean pakin paikalta nousuun ja tarjoilee hyvän pallon E.Palolle, joka sijoittaa taukolukemiksi jo 0-3.

Peli kääntyi jokaisen maalin jälkeen yhä enemmän ja enemmän Vihreille. Vastustajan välit kasvoivat, jolloin RaiFu siirsi pelin vastustajan vahvasti vastustajan päätyyn.

Toisella puoliajalla teema oli täysin samanlainen. Komar yritti päästä peliin mukaan, mutta RaiFu puolustus sai tänään Komar-hyökkääjistä yliotteen.

0-4 maali oli lopulta tosiasia, kun lyhyen kulman päätteeksi, ottelun man of the match -pelaaja, E.Palo syöttää ja tilanteeseen mukaan noussut toppari M.Nilsson ohjaa pallon sisään.

Peli käytännössä ohitse, mutta RaiFu kaunistelee lopulta luvuiksi vielä 0-5: E.Palo tarjoilee, (Palolle uskomattomat 2+3 tehot tänään) ja M.Aso niittaa ottelun loppuluvut.

Uskomaton esitys tänään. 
Voittajasta ei epäselvyyttä. 
Tosiasia on myös se, että luvut olisivat muutamalla paremmalla viimeistelyllä voineet olla suuremmatkin. 
0-5 tulos oli kuitenkin täydellinen ryöstöretki ja 3 pistettä matkaavat Raisioon.

Tästä on loistava Edustuksen jatkaa Nelosdivarissa kohti ensi viikkoa ja seuraavaa koitosta.
‪#‎OnceAlways‬

RaiFu 2-1 FC Bosna (1-0) 15.4.2016

Kausi startattu.
Kolme pistettä.
Nelosdivari potkaistu käyntiin.

Ensimmäinen puoliaika oli pallollisesti RaiFun, vaikka hieman tarkkaillen kotijoukkue lähtikin otteluun. Peli oli hyvin rikkonainen ja vaarallisilla paikoilla ei juurikaan juhlittu.

Sankoin joukoin paikalle saapunut kotiyleisö sai kuitenkin ensimmäisen kerran aihetta riemuun, kun S.Suominen laittaa pallon hallitusti Bosna-verkkoon reboundista. 
Tilanteeksi 1-0 ja tässä tuloksessa mentiin myös viettämään puoliaikaa.

Toinen puoliaika oli erilainen ja jopa poikkeuksellinen kotijoukkueelle.
Totuttua pallonhallintaa ei kotijoukkueen osalta nähty toisella puoliskolla Kerttulassa.

RaiFu saa lopulta iskettyä. Loistavan puolenvaihdon ja muutaman nopean syötön päätteeksi M.Aso muuttaa valotaululle luvut huojentavasti 2-0.

Bosna alkoi lopussa luoda painetta pitkillä palloilla, kun kotijoukkue ei saanutkaan sitä haluttua pallonhallintaa. Lopulta kavennus syntyi sivuvaparista, jonka Bosna-pelaaja puski sisään.

Lisäosumia ei lopussa enää nähty ja jopa helpottava loppuvihellys tuli kuin tulikin.

RaiFu vie ottelun 2-1 ja avaa Nelosen voitolla.
Voisi sanoa, että avausottelun vaikeus korostui tänään.

Tästä kohti maanantaita, jolloin pelataan Nelosdivarissa Komaria vastaan (lisäinfoa ja mainosta huomenna).

RaiFu edustus haluaa ehdottomasti kiittää yleisöä, joka oli loistavasti löytänyt Kerttulaan.